Nuorten palveluohjausmallin käyttöohjeet

Yleistä mallin käytöstä

Nuorten palveluohjausmalli on esitetty metaforana kuutena junamatkan vaiheena, jotka näkyvät sivun yläosassa otsikoituina. Junamatkan kuhunkin vaiheeseen pääsee painamalla hiirinäppäintä halutun vaiheen kohdalla.

Etusivun käytöstä

Palveluohjausmallin etusivulta löytyy johdantotekstin lisäksi muutamia muita aiheeseen liittyviä otsikoita, joihin pääsee painamalla hiirinäppäintä halutun aiheen kohdalla. Palveluohjausmallista voi palata etusivulta palveluportaali Tuulimyllyyn.

Junamatkan eri vaiheiden käytöstä

Junamatkan jokainen vaihe sisältää kuvan vieressä lyhyen selostuksen ja vaiheeseen liittyvät olennaiset kysymykset. Lisäksi sivulta löytyy lisätietoja toimijoista sekä tarpeellisista ja pohdittavista asioista. Sieltä löytyvät myös tarinaesimerkit sekä kaikkien vaiheessa käytettyjen metaforien selitykset. Näihin lisätietoihin pääsee painamalla hiirinäppäintä halutun otsikon kohdalla. Lisätietosivu tulee kuvan päälle vasemmalle ja sen voi poistaa painamalla hiirinäppäintä lisätietosivun oikeassa ylälaidassa olevaa punaista x-näppäintä. Vaihesivulta toiseen pääsee liikkumaan painamalla ylälaidassa olevia otsikoita. Lisäksi etusivulle voi palata missä kohdassa tahansa painamalla sivun vasemmassa ylälaidassa olevaa etusivulle-otsikkoa.

© 2006 Henkilöstökeskus